Seuraavana esittelyssä on Kati Nieminen, toinen Codeax Oy:n ohjelmistokehitysvastaavista, jonka tehtäviin kuuluu Codeax SAFEn eteenpäin viemisen lisäksi huolehtia siitä, että asiakkaat ja laskut pysyvät järjestyksessä, eikä asiakkailla mene sormi suuhun Codeax SAFEn kanssa – tai jos menee, Kati on valmis auttamaan.
Olen Kati Nieminen, Codeax Oy:n ohjelmistokehityskoordinaattori. Työhöni kuuluu monipuolisesti Codeax SAFEn kehittämistä, asiakkuuksienhallintaa sekä asiakastukea.
Ennen siirtymistäni Codeaxille työskentelin 4,5 vuotta AX-Suunnittelun ympäristö- ja turvallisuustekniikan yksikössä Arin vetämässä turvallisuustiimissä. Työhöni kuului erilaisten turvallisuusdokumenttien, kuten pelastussuunnitelmien sekä räjähdyssuojausasiakirjojen, laadintaa ja päivittämistä yhdessä asiakkaiden kanssa. Turvallisuustiiminä teimme myös vaaran- ja riskinarviointeja yritysten toimintaan, esimerkiksi automaatioon liittyen.
Mottoni on ”Kaiken voi esittää selkeästi ja ymmärrettävästi”.
Codeaxilla työskentelen ohjelmistokehityskoordinaattorina ja vastuualueeseeni kuuluvat ohjelmiston sisällön kehittämisen lisäksi osallistuminen erilaisiin ohjelmiston esittely- ja myyntitilaisuuksiin, asiakkuuksienhallinta, ohjelmiston asiakastuki, asiakasrekisterin ylläpito sekä laskutus. Opiskelen töiden ohessa myös tieto- ja viestintätekniikan insinööriksi HAMKissa, joten tulevaisuudessa työnkuvaani voi sisältyä myös enemmän ohjelmiston ylläpitoa sekä teknistä kehittämistä.
Vapaa-aikaa töiden ja opintojen ohella ei juuri jää, mutta kun sitä on, niin vietän sen perheeni ja ystävieni kanssa puuhaillen. Perheeseeni kuuluu mieheni lisäksi kolme lasta ja koira – lapsista vanhin on jo muuttanut omaan kotiin. Aikaisemmin toimin aktiivisesti lasten jalkapalloharrastusten parissa, niin joukkueenjohtajana kuin valmennuksessakin, mutta opiskelujen alettua on se jäänyt taka-alalle. Nautin kovasti erilaisien käsitöiden ja askartelujen tekemisestä ja jos vapaa-aikaa jää, voin napata kutimet käteen ja tehdä pikaisesti villasukat tai tarpeen tullen ommella lapsille halloweenasut tuleviin juhliin.
AX:n turvallisuustiimissä työskennellessäni pääsin aitiopaikalta näkemään erilaisten kiinteistöjen turvallisuuskulttuureja ja niihin liittyviä käytäntöjä. Ymmärsin nopeasti Arin suunnitelmat uudenlaisesta työkalusta kaiken tämän tiedon hallintaan ja esittämiseen. Graafinen taustani tuli tässä hyödyksi, kun lähdimme yhdessä Arin kanssa visualisoimaan ja suunnittelemaan ideaa eteenpäin.
Olen luonteeltani ratkaisukeskeinen ja nautin uusien asioiden oppimisesta. Lähden kaikessa tekemisessäni siitä, että asiat täytyy esittää niin, että ne ovat kaikkien ymmärrettävissä. Odotan suurella innolla Codeax-tuoteperheen laajentamista ja siihen liittyvää kehittämistyötä, koska tällä tiimillä, jossa kaikki yhdessä innovoidaan, kehitetään ja suunnitellaan, saadaan varmasti aikaan entistä parempia ratkaisuja kiinteistöjen ylläpitoon ja käytettävyyteen.